Tavarat ja palvelut |
Seikkailijan varusteet
Alla on kuvattu osa seikkailijan varusteista ja kerrottu, mitä hyötyä niistä on käyttäjälleen.
Kahleraudat ja valiokahleraudat
Kahleraudoilla voidaan kahlehtia Keskikokoinen olento. Kahlerautoihin pantu olento voi yrittää vapautua Kahlekuninkuus-testillä (VA 30, valiokahleraudoilla VA 35). Kahleraudoista murtautuminen vaatii Voimakkuus-testin (VA 26, valiokahleraudoilla VA 28). Kahlerautojen lujuus on 10, ja niillä on 10 kestopistettä.
Useimmissa kahleraudoissa on lukko; lisää haluamasi laatuisen lukon hinta kahlerautojen hintaan.
Pienille olennoille sopivat kahleraudat maksavat saman verran kuin taulukossa.
Isoille olennoille sopivat kahleraudat maksavat kymmenen kertaa ja Valtaville olennoille sopivat sata kertaa taulukkohinnan verran. Suunnattomia, Giganttisia, Hyvin pieniä, Taskukokoisia tai Minimaalisia olentoja voidaan kahlita vain erikoisvalmisteisin kahleraudoin.
Kaukoputki
Kaukoputken avulla tarkkaillut kohteet näkyvät kaksi kertaa todellista kokoaan suurempina.
Keilalyhty
Keilalyhty valaisee kirkkaasti 60 jalan keilan alueen ja hämärästi 120 jalan keilan alueen. Se palaa 6 tuntia yhdellä pintillä öljyä. Voit kantaa keilalyhtyä yhdellä kädellä.
Kettinki
Kettingin lujuus on 10, ja sillä on 5 kestopistettä. Se voidaan murtaa Voimakkuus-testillä (VA 26).
Kiipeilyhaka
Kiipeilyhaan heittäminen onnistuneesti vaatii Köydenkäyttö-testin (VA 10, +2 jokaisesta heittoetäisyyden 10 jalasta).
Korpinjalka
Korpinjalka on nelihaarainen rautapiikki, joka on muotoiltu siten, että yksi haara osoittaa aina ylöspäin riippumatta siitä, miten korpinjalka on asetettu. Korpinjalkoja sirotellaan maahan siinä toivossa, että viholliset astuisivat niiden päälle tai joutuisivat ainakin hidastamaan vauhtiaan väistellessään niitä. Yksi 2 naulan pussi korpinjalkoja riittää peittämään 5 neliöjalan alueen.
Aina kun hahmo liikkuu korpinjalojen peittämälle alueelle (tai taistelee kierroksen ajan tällaisella alueella), hänellä on mahdollisuus astua korpinjalan päälle. Korpinjalat suorittavat hahmoa vastaan hyökkäysheiton (perushyökkäyshyvitys +0). Tätä hyökkäystä vastaan ei lasketa hahmon normaaleja kilpi-, haarniska- tai sivuunohjaushyvityksiä. Jos hahmolla on kengät tai muut jalkineet, hän saa haarniskahyvitystä +2 panssariluokkaansa. Jos korpinjalkojen hyökkäys onnistuu, se tarkoittaa, että hahmo on astunut korpinjalan päälle. Korpinjalka tuottaa tällöin 1 pisteen verran vaurioita, ja hahmon nopeus puolittuu, koska hänen jalkaansa tulee haava. Tämä liikkumissakko kestää 24 tuntia tai kunnes hahmoa hoidetaan onnistuneella Parannus-testillä (VA 15) tai häneltä parannetaan taikakeinoin vähintään 1 kestopiste. Rynnäköivän tai juoksevan hahmon on pysähdyttävä välittömästi, jos hän astuu korpinjalan päälle. Puolinopeudella tai sitä hitaammin liikkuvat hahmot voivat astella korpinjalkojen välistä vaaratta.
Korpinjalat eivät välttämättä tehoa epätavallisia (esimerkiksi kiemurtelevia tai tavattoman suuria) vihollisia vastaan.
Kynttilä
Kynttilä valaisee ympäristöään hämärästi 5 jalan säteeltä ja palaa 1 tunnin ajan.
Köysi, hamppu-
Tällä köydellä on 2 kestopistettä, ja siitä voidaan murtautua vapaaksi Voimakkuus-testillä (VA 23).
Köysi, silkki-
Tällä köydellä on 4 kestopistettä, ja siitä voidaan murtautua vapaaksi Voimakkuus-testillä (VA 24). Se on niin taipuisaa, että se tuottaa Köydenkäyttö-testeihin olosuhdehyvitystä +2.
Lamppu, tavallinen
Lamppu valaisee ympäristönsä kirkkaasti 15 jalan säteeltä ja hämärästi 30 jalan säteeltä ja palaa 6 tuntia yhdellä pintillä öljyä. Voit kantaa lamppua yhdellä kädellä.
Lukko
Kun lukkoa avataan Tiirikointi-taidon avulla, testin vaikeusaste riippuu lukon laadusta: yksinkertainen (VA 20), keskiverto (VA 25), hyvä (VA 30) vai ylivertainen (VA 40).
Muste
Tämä muste on väriltään mustaa. Muitakin värejä on mahdollista hankkia, mutta ne maksavat kaksi kertaa enemmän.
Muste- tai taikajuomapullo
Tämä pitkulainen, korkilla varustettu pikkupullo on yleensä enintään 1 tuuman levyinen ja 3 tuuman korkuinen.
Muurinmurtaja, kannettava
Tämä rautahelainen puupölkky tuottaa olosuhdehyvitystä +2 Voimakkuus-testeihin, joilla yrität murtaa ovia. Jos muurinmurtajaa käyttelee toinenkin hahmo, hän voi avustaa sinua joutumatta itse suorittamaan testiä, jolloin hyvityksesi kasvaa automaattisesti 2:lla.
Peruslyhty
Peruslyhty valaisee ympäristönsä kirkkaasti 30 jalan säteeltä ja hämärästi 60 jalan säteeltä. Se palaa 6 tuntia yhdellä pintillä öljyä. Voit kantaa peruslyhtyä yhdellä kädellä.
Saviruukku
Tämä perusmallinen saviruukku on varustettu korkilla, ja siihen mahtuu 1 galloni nestettä.
Soihtu
Soihtu palaa 1 tunnin ajan ja valaisee ympäristönsä kirkkaasti 20 jalan säteeltä ja hämärästi 40 jalan säteeltä. Jos soihtua käytetään taistelussa, se katsotaan yhden käden tilapäisaseeksi, joka tuottaa ruhjontavaurioita saman verran kuin saman kokoluokan taisteluhansikas ja lisäksi 1 pisteen verran tulivaurioita.
Sorkkarauta
Sorkkarauta tuottaa olosuhdehyvitystä +2 Voimakkuus-testeihin, joilla yritetään vääntää jotakin auki. Jos sorkkarautaa käytetään taistelussa, se katsotaan yhden käden tilapäisaseeksi, joka tuottaa ruhjontavaurioita saman verran kuin saman kokoluokan taisteluhansikas.
Tulukset
Soihdun sytytys tuluksilla on täyskierrostoiminto. Muunlaisten tulien sytytys kestää niillä aina vähintään yhtä kauan.
Vasara
Jos vasaraa käytetään taistelussa, se katsotaan yhden käden tilapäisaseeksi, joka tuottaa ruhjontavaurioita saman verran kuin saman kokoluokan taisteluhansikas.
Öljy
Pintti öljyä palaa lyhdyssä 6 tuntia. Öljyä sisältävä pullo voidaan heittää roiskeaseena. Käytä tällöin alkemistintulta koskevia sääntöjä, joskin öljypullo täytyy lisäksi varustaa ennen heittämistä sytytyslangalla, mikä on täyskierrostoiminto. Heittämisen jälkeen on 50 %:n mahdollisuus, että sytytyslangalla varustettu pullo syttyy palamaan.
Voit kaataa pintin öljyä maahan ja peittää sillä 5 neliöjalan kokoisen alueen, kunhan pinta on tasainen. Jos öljy sytytetään, se palaa 2 kierrosta ja tuottaa 1n3 pistettä tulivaurioita kaikille alueella oleville olennoille.
Erikoistavarat
Taulukko: Erikoistavarat | ||
---|---|---|
Tavara | Hinta | Paino |
20 kr | 1 n | |
2 kr | 1 n | |
10 kr | 1 n | |
110 kr | 1 n | |
25 kr | 1 n | |
20 kr | ½ n | |
50 kr | 4 n | |
1 kr | | |
30 kr | 1 n | |
50 kr | |
Hahmo, jolla on Käsityöläisyys (alkemisti)
Alkemistintuli
Alkemistintulta sisältävä pullo voidaan heittää roiskeaseena. Pullon heittäminen katsotaan kantamakosketushyökkäykseksi, jonka kantamaporras on 10 jalkaa.
Suora osuma tuottaa 1n6 pistettä tulivaurioita. Jokainen olento 5 jalan säteellä kohdasta, johon pullo osuu, kärsii roiskeista 1 pisteen verran tulivaurioita. Suoraa osumaa seuraavalla kierroksella kohde kärsii toiset 1n6 pistettä tulivaurioita. Halutessaan kohde voi käyttää täyskierrostoiminnon yrittääkseen sammuttaa liekit ennen kuin kärsii jälkimmäiset vauriot. Liekkien sammutus vaatii Refleksi-laiston (VA 15). Maassa kieriskely tuottaa laistoon hyvitystä +2. Järveen hyppääminen tai liekkien sammutus taikakeinoin tukahduttaa tulen automaattisesti.
Aurinkotikku
Tämä kultakärkinen, 1 jalan pituinen rautasauva hehkuu kirkkaana, kun se sytytetään raapaisemalla. Se valaisee ympäristönsä kirkkaasti 30 jalan säteeltä ja hämärästi 60 jalan säteeltä. Se hehkuu 6 tuntia, minkä jälkeen kultainen kärki palaa loppuun ja tikku muuttuu arvottomaksi.
Happo
Happopullo voidaan heittää roiskeaseena. Pullon heittäminen katsotaan kantamakosketushyökkäykseksi, jonka kantamaporras on 10 jalkaa. Suora osuma tuottaa 1n6 pistettä happovaurioita. Jokainen olento 5 jalan säteellä kohdasta, johon happo osuu, kärsii roiskeista 1 pisteen verran happovaurioita.
Ikisoihtu
Tähän muutoin tavalliseen soihtuun on langetettu ikiliekki-loitsu. Ikisoihtu valaisee ympäristönsä kirkkaasti 20 jalan säteeltä ja hämärästi 40 jalan säteeltä.
Pyhä vesi
Pyhä vesi vaurioittaa epäkuolleita olentoja ja pahoja vierasolioita hapon tavoin. Pyhää vettä sisältävä pullo voidaan heittää roiskeaseena.
Pullon heittäminen katsotaan kantamakosketushyökkäykseksi, jonka kantamaporras on 10 jalkaa. Pullo särkyy, jos se heitetään vasten ruumiillista olentoa, mutta jos käytät sitä ruumiitonta olentoa vastaan, sinun on avattava pullo ja kaadettava pyhä vesi kohteen päälle. Tämän vuoksi voit vaikuttaa ruumiittomaan olentoon pyhällä vedellä vain, jos olet olennon naapuriruudussa. Veden kaataminen olennon päälle on kantamakosketushyökkäys, joka ei altista ilmaishyökkäyksille.
Pyhää vettä sisältävän pullon suora osuma tuottaa 2n4 pistettä vaurioita epäkuolleelle olennolle tai pahalle vierasoliolle. Kaikki tällaiset olennot 5 jalan säteellä paikasta, johon pullo osuu, kärsivät 1 pisteen verran vaurioita roiskeista.
Pyhää vettä myydään (valmistushintaan) hyvien jumaluuksien temppeleissä.
Savukeppi
Tämä alkemistisella aineella käsitelty puukeppi kehittää heti sytyttyään sankan ja läpinäkymättömän savupilven. Savu täyttää 10 × 10 × 10 j:n kuution (ilmiö käyttäytyy muutoin kuten sumupilvi-loitsu, mutta kohtalainen tai navakka tuuli hälventää sen 1 kierroksessa). Keppi palaa loppuun 1 kierroksessa, minkä jälkeen savu hälvenee omia aikojaan.
Takerrutuspussi
Kun heität takerrutuspussin päin olentoa (kantamakosketushyökkäyksellä, jonka kantamaporras on 10 jalkaa), pussi ratkeaa ja sen sisältä purkautuu alkemistista mönjää, joka muuttuu ilman vaikutuksesta sitkeäksi ja kimmoisaksi ja takerruttaa kohteen. Takerruksissa oleva olento saa sakkoa 2 hyökkäysheittoihinsa ja 4 Ketteryyteensä, ja sen on onnistuttava Refleksi-laistossa (VA 15) tai se juuttuu kiinni lattiaan eikä voi liikkua. Vaikka se onnistuisi laistossa, se voi liikkua vain puolinopeudella. Takerrutuspussi ei vaikuta Valtaviin eikä sitä suurempiin olentoihin. Lentävä olento ei juutu lattiaan, mutta sen on onnistuttava Refleksi-laistossa (VA 15) tai se menettää lentokykynsä (mikäli se tarvitsee siipiä lentääkseen) ja putoaa maahan. Takerrutuspussi ei toimi veden alla.
Lattiaan juuttunut (tai lentokykynsä menettänyt) olento voi päästä liikkeelle onnistumalla Voimakkuus-testissä (VA 17) tai tuottamalla mönjälle 15 pistettä vaurioita viiltoaseella. Kun juuttunut olento tai sitä auttava olento yrittää kaapia mönjää irti, hyökkäysheittoa ei tarvita vaan mönjään osutaan automaattisesti, minkä jälkeen osuman tuottanut olento suorittaa vaurioheiton selvittääkseen, miten paljon mönjää se saa kaavittua pois. Kun olento on päässyt liikkeelle, se voi liikkua puolinopeudella (tämä koskee myös lentämistä).
Takerruksissa olevan loitsijan on onnistuttava Keskittyminen-testissä (VA 15) voidakseen langettaa loitsun. Mönjä muuttuu 2n4 kierroksen kuluttua hauraaksi ja menettää tehonsa. Jos takerruksissa olevaan olentoon sivellään keisariliuotinta, mönjä liukenee välittömästi.
Taulatikku
Tämän pienen puutikun päässä on alkemistista ainetta, joka syttyy palamaan, kun sitä raapaistaan karkeaa pintaa vasten. Tulen tekeminen taulatikulla käy paljon nopeammin kuin tuluksilla (tai suurennuslasilla). Soihdun sytytys taulatikulla on perustoiminto (eikä täyskierrostoiminto). Muunlaisten tulien sytytys on lyhyimmilläänkin aina perustoiminto.
Ukkoskivi
Tällaisen kiven voi heittää kantamahyökkäyksenä, jonka kantamaporras on 20 jalkaa. Kun kivi osuu kovaan pintaan (tai sitä isketään kovaa), siitä kuuluu korviahuumaava pamaus, joka katsotaan äänihyökkäykseksi. Kaikkien olentojen säteeltään 10 jalan leviämällä on onnistuttava Sitkeys-laistossa (VA 15) tai ne ovat kuuroutuneita seuraavan 1 tunnin ajan. Kuulonsa menettämisen lisäksi kuuroutunut olento saa sakkoa 4 aloitetesteihinsä, ja kaikilla olennon langettamilla loitsuilla, joissa on puheosatekijä, on 20 %:n mahdollisuus epäonnistua ja mennä hukkaan.
Heittäjän ei tarvitse tähdätä mitään tiettyä kohdetta, vaan riittää kun hän suuntaa heiton haluamaansa 5 jalan ruutuun. Valitun ruudun panssariluokaksi katsotaan 5.
Vastamyrkky
Jos juot vastamyrkkyä, saat 1 tunnin ajan alkemiahyvitystä +5 Sitkeys-laistoheittoihisi myrkkyjä vastaan.
Työkalut ja taidonkäyttövarusteet
Alkemistin välineet
Alkemistin välineistä löytyy aina sopiva työkalu alkemististen esineiden valmistukseen, joten ne tuottavat olosuhdehyvitystä +2 Käsityöläisyys (alkemisti)
Kiipeilyvarusteet
Nämä täydelliset kiipeilijän työkalut antavat olosuhdehyvitystä +2 Kiipeily-testeihin.
Käsityöläisen työkalut
Nämä erikoistyökalut ovat välttämättömät käsityöammatin harjoittajalle. Jos hahmolla ei ole niitä, hän joutuu käyttämään tilapäistyökaluja (sakkoa 2 Käsityöläisyys-testeihin) tai ei ehkä voi ryhtyä työhön lainkaan.
Käsityöläisen valiotyökalut
Nämä työkalut on valmistettu samaan tarkoitukseen kuin käsityöläisen työkalut (ks. yllä), mutta valiotyökalut sopivat työhön niin täydellisesti, että hahmo saa niiden avulla suorittamiinsa Käsityöläisyys-testeihin olosuhdehyvitystä +2.
Käsivaaka
Käsivaaka tuottaa olosuhdehyvitystä +2 Arvon arviointi
Loitsuaineskukkaro
Jos loitsijalla on loitsuaineskukkaro, hänellä oletetaan olevan kaikki loitsujensa langetukseen tarvittavat ainesosatekijät ja kanavoijat paitsi ne osatekijät, joilla on erikseen mainittu hinta, ja jumalkanavoijat sekä sellaiset kanavoijat, jotka eivät mahdu kukkaroon.
Loitsukirja, velhon (tyhjä)
Loitsukirjassa on 100 pergamenttisivua, ja kukin loitsu vie kirjasta tilaa yhden sivun loitsun tasoa kohden (0-tason loitsut vievät tilaa yhden sivun).
Naamioitumisvälineet
Nämä välineet auttavat hahmoa muuttamaan ulkonäköään ja tuottavat olosuhdehyvitystä +2 Naamioituminen-testeihin. Naamioitumisvälineistä riittää aineita ja tarvikkeita kymmeneen käyttökertaan.
Parantajan välineet
Nämä työkalut auttavat parantajaa työssään ja tuottavat olosuhdehyvitystä +2 Parannus-testeihin. Parantajan välineistä riittää aineita ja tarvikkeita kymmeneen käyttökertaan.
Pyhä tunnusmerkki, hopeinen tai puinen
Pyhä tunnusmerkki kanavoi positiivista energiaa. Papit ja paladiinit käyttävät sitä loitsujensa kanavoimiseen ja epäkuolleiden käännytykseen. Kullakin uskontokunnalla on oma pyhä tunnusmerkkinsä.
Epäpyhät tunnusmerkit
Epäpyhä tunnusmerkki on muutoin samanlainen kuin pyhä tunnusmerkki, mutta se kanavoi negatiivista energiaa ja sitä käyttävät pahat papit (ja neutraalit papit silloin, kun he haluavat langettaa pahoja loitsuja tai ojentaa epäkuolleita).
Soitin, tavallinen tai valio-
Valiosoitin tuottaa olosuhdehyvitystä +2 sellaisiin Esiintyminen-testeihin, joissa käytetään kyseistä soitinta.
Suurennuslasi
Tämän yksinkertaisen linssin avulla voidaan tutkia pieniä esineitä tarkemmin. Se kelpaa myös tulusten korvikkeeksi tulen sytyttämiseen. Tulen sytytys suurennuslasilla vaatii polttopisteeseen suunnattua, kirkkaudeltaan auringonvalon veroista valoa, taulaa sytykkeeksi ja vähintään yhden täyskierrostoiminnon verran aikaa. Suurennuslasi tuottaa olosuhdehyvitystä +2 sellaisiin Arvon arviointi
Työkalu, valio-
Tämä taitavasti valmistettu työkalu sopii täydellisesti siihen tehtävään, johon se on tarkoitettu. Se tuottaa olosuhdehyvitystä +2 kaikkiin tarkoitukseensa liittyviin taitotesteihin. Jos samaan taitotestiin käytetään useita eri valioesineitä, niiden tuottamat hyvitykset eivät kasaudu keskenään.
Varkaan valiovälineet
Tässä välinesarjassa on ylimääräisiä ja tavallista taitavammin tehtyjä työkaluja, jotka tuottavat Laitteen purkaminen- ja Tiirikointi-testeihin olosuhdehyvitystä +2.
Varkaan välineet
Tämä välinesarja sisältää kaikki työkalut, joita tarvitset Laitteen purkaminen- ja Tiirikointi-taitojen käyttöön. Ilman varkaan välineitä joudut käyttämään tilapäistyökaluja ja saat Laitteen purkaminen- ja Tiirikointi-testeihisi olosuhdesakkoa 2.
Vesikello
Tämä isokokoinen ja hankalasti liikuteltava laite näyttää ajan ja heittää enintään puoli tuntia päivässä. Se vaatii vedenlähteen, eikä sitä saa heilutella lainkaan, sillä se mittaa aikaa tasakokoisten vesipisaroiden tipahtelun avulla.
Vaatetus
Esiintymisvaatteet
Tämä näyttävä ja mahdollisesti räikeäkin asu on tarkoitettu esiintyjille ja huvittajille. Räväkkyydestään huolimatta siinä on käytännöllinen leikkaus, joten siihen pukeutuneena voi harjoittaa akrobatiaa, tanssia, nuorallakävelyä ja pikajuoksuakin (jos yleisö kääntyy vihamieliseksi).
Hovivaatteet
Tähän asuun kuuluu komeita räätälin tekemiä vaatekappaleita, jotka noudattavat hoveissa kulloinkin vallalla olevaa muotia. Rahvaan vaatteissa on hankala tehdä vaikutusta ylimyksiin tai hoviväkeen (sakkoa 2 Karisma-pohjaisiin taitotesteihin, joilla yritetään vaikuttaa tällaisiin hahmoihin). Jos pidät hovivaatteita ilman koruja (jotka maksavat 50 kr ylimääräistä), näytät väärään paikkaan eksyneeltä rahvaan edustajalta.
Kuninkaallisen vaatteet
Tähän asuun kuuluu vain kuninkaallisen vaatetus ei valtikkaa, kruunua, sormusta tai muita arvoaseman merkkejä. Kuninkaallisen vaatteet ovat mahdollisimman näyttävät, ja niihin on käytetty runsaasti jalokiviä, kultaa, silkkiä ja turkista.
Käsityöläisen vaatteet
Tähän asuun kuuluu nappipaita, hame tai vetonauhalliset housut ja mahdollisesti lakki tai hattu. Siihen voi kuulua myös vyö tai nahkainen tai kankainen esiliina työkalujen kantamista varten.
Matkavaatteet
Tähän asuun kuuluu saappaat, villakankainen hame tai polvihousut, tukeva vyö, paita (mahdollisesti myös liivit tai takki) ja iso hupullinen viitta.
Munkin vaatteet
Tähän yksinkertaiseen asuun kuuluu sandaalit, väljät polvihousut ja väljä paita, ja asukokonaisuus sidotaan yhteen vyönauhalla. Asun tarkoituksena on tehdä liikkuminen mahdollisimman helpoksi, ja se on valmistettu erittäin laadukkaasta kankaasta. Asun poimuihin voi piilottaa pieniä aseita, ja vyönauha on niin luja, että sitä voi käyttää lyhyenä köytenä.
Oppineen vaatteet
Tähän istumatyötä varten suunniteltuun asuun kuuluu kaapu, lakki, pehmeät kengät ja mahdollisesti viitta.
Papin vaatteet
Nämä temppelivaatteet ovat papillisten toimitusten suorittamista eivätkä seikkailemista varten.
Seikkailijan vaatteet
Tämä on täydellinen vaatekerta niille, joiden on varauduttava kaikkiin tilanteisiin. Asuun kuuluu tukevat saappaat, nahkaiset polvihousut tai nahkahame, vyö, paita (jonka päällä on mahdollisesti liivit tai takki), hansikkaat ja viitta. Nahkahameen tilalla voi olla nahkatunika, jonka alla on kangashame. Vaatteissa (etenkin viitassa) on runsaasti taskuja. Vaatekertaan kuuluu myös tarvittavat asusteet, esimerkiksi huivi tai leveälierinen hattu.
Talonpoikaisvaatteet
Tähän asuun kuuluu joko väljä paita ja löysät polvihousut tai sitten väljä paita ja hame tai vaippa. Jalkineina on jalkojen ympäri kiedotut kangaskaistaleet.
Talvivaatteet
Talvivaatteisiin kuuluu villakangastakki, pellavapaita, villamyssy, paksu viitta, paksut housut tai hame sekä saappaat. Tämä asu tuottaa olosuhdehyvitystä +5 Sitkeys-laistoheittoihin kylmää säätä vastaan.
Ylimyksen vaatteet
Tämä asukokonaisuus on suunniteltu ennen kaikkea esittelemään kalleuttaan. Vaatteisiin on kirjailtu arvometalleja ja jalokiviä. Jokainen ylimykseksi havitteleva tarvitsee arvonsa merkiksi myös sinettisormuksen (ks. yllä taulukko Seikkailijan varusteet) ja koruja (joiden arvo on yhteensä vähintään 100 kr).
Ruoka, juoma ja majoitus
Taulukko: Ruoka, juoma ja majoitus | |||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Tavara tai palvelu | Hinta | Paino | |||||||||
Ateriat (päivää kohden) | |||||||||||
Ylelliset | 5 hr | | |||||||||
Tavanomaiset | 3 hr | | |||||||||
Vaatimattomat | 1 hr | | |||||||||
| 10 kr | | |||||||||
Juustokimpale | 1 hr | ½ n | |||||||||
Leipä | 2 pr | ½ n | |||||||||
Lihakimpale | 3 hr | ½ n | |||||||||
Majatalomajoitus (päivää kohden) | |||||||||||
Ylellinen | 2 kr | | |||||||||
Tavanomainen | 5 hr | | |||||||||
Vaatimaton | 2 hr | | |||||||||
Olutta | |||||||||||
Galloni | 2 hr | 8 n | |||||||||
Muki | 4 pr | 1 n | |||||||||
Viiniä | |||||||||||
Tavanomaista (kannu) | 2 hr | 6 n | |||||||||
Hienoa (pullo) | 10 kr | 1½ n |
Ateriat
Vaatimattomiin aterioihin kuuluu esimerkiksi leipää, paistettuja nauriita, sipuleita ja vettä. Tavanomaisiin aterioihin kuuluu esimerkiksi leipää, kanapataa, porkkanoita ja laimennettua olutta tai viiniä. Ylellisiin aterioihin kuuluu esimerkiksi leipää, leivonnaisia, naudanlihaa, herneitä ja olutta tai viiniä.
Majatalomajoitus
Vaatimaton majoitus majatalossa tarkoittaa paikkaa lattialla tulisijan lähellä. Tavanomainen majoitus tarkoittaa paikkaa lämmitetyssä huoneessa lavitsalla, jolla on huopa ja tyyny. Ylellinen majoitus tarkoittaa pientä yksityishuonetta, jossa on vuode, mukavuuksia ja nurkassa kannellinen yöastia.
Ratsut ja ratsastusvarusteet
Aasi tai muuli
Aasit ja muulit ovat sitkeitä, varmajalkaisia ja vaaran edessä rauhallisia kuormajuhtia, jotka jaksavat kantaa raskaita taakkoja pitkien taipaleiden päähän. Toisin kuin hevoset, aasit ja muulit suostuvat astumaan luolastoihin ja muihin outoihin tai uhkaaviin paikkoihin (tosin eivät mielellään).
Apetta
Hevoset, aasit, muulit ja ponit voivat kyllä laiduntaa henkensä pitimiksi, mutta niitä on paljon parempi ruokkia appeella. Ratsastuskoirat tarvitsevat ainakin jonkin verran lihaa.
Erikoissatula
Erikoissatula on muutoin kuten vastaava normaali satula, mutta se on suunniteltu jollekin poikkeusratsulle. Erikoissatulan voi hankkia niin kuorma-, matka- kuin ratsuväenversionakin.
Haarniska, Keskikokoisen tai Ison ratsun
Hevosen ja muiden ratsujen haarniskat suojaavat yleensä pään, kaulan, rinnan, keskiruumiin ja mahdollisesti jalat. Keskiraskas tai raskas haarniska suojaa ratsua yleensä paremmin kuin kevyt haarniska, joskin nopeuden kustannuksella. Ratsun haarniska voi vastata mitä tahansa taulukossa Haarniskat ja kilvet (osiossa Haarniskat ja kilvet) mainittua haarniskatyyppiä.
Hevosen (Iso ei-ihmisolio) haarniska maksaa neljä kertaa enemmän kuin ihmisen (Keskikokoinen ihmisolio) haarniska ja painaa kaksi kertaa enemmän kuin taulukossa Haarniskat ja kilvet mainitut haarniskat (ks. Poikkeusolentojen haarniskat). Jos haarniska on tarkoitettu ponille tai jollekin muulle Keskikokoiselle ratsulle, hinta on vain kaksinkertainen ja paino on sama kuin ihmisolioiden Keskiraskailla haarniskoilla. Keskiraskas tai raskas haarniska hidastaa ratsua siten kuin alla olevasta taulukosta näkyy.
Lentävä ratsu ei voi lentää keskiraskaassa tai raskaassa haarniskassa.
Ratsun haarniskan pukeminen ja riisuminen kestää viisi kertaa kauemmin kuin taulukossa Haarniskan pukeminen (osiossa Haarniskat ja kilvet) on ilmoitettu. Haarniskoitu eläin ei voi kantaa muita taakkoja kuin ratsastajan ja tavalliset satulalaukut.
Taulukko: Ratsun haarniska | |||
---|---|---|---|
Haarniska | Perusnopeus | ||
(40 j) | (50 j) | (60 j) | |
Keskiraskas | 30 j | 35 j | 40 j |
Raskas | 30 j1 | 35 j1 | 40 j1 |
|
Hevonen
Hevonen soveltuu ratsuksi ihmisille, haltioille, kääpiöille, puolihaltioille ja puoliörkeille. Poni on hevosta pienempi ja soveltuu ratsuksi maahisille ja puolituisille.
Kevyellä sotahevosella, raskaalla sotahevosella ja sotaponilla on helppo ratsastaa taistelussa. Kevyitä hevosia, raskaita hevosia ja poneja on puolestaan vaikea hallita taistelussa.
Kuormasatula
Kuormasatula on tarkoitettu varusteille ja tarvikkeille eikä ratsastajalle. Siihen voi lastata niin paljon tavaraa kuin ratsu jaksaa kantaa.
Matkasatula
Matkasatulaan ei yleensä mahdu muuta kuin ratsastaja.
Ratsastuskoira
Tämä Keskikokoinen koira on opetettu kantamaan Pientä ihmisoliota selässään. Se on taistelussa rohkea kuin sotahevonen. Jos ratsastaja putoaa ratsastuskoiran selästä, hän ei kärsi vaurioita.
Ratsuväensatula
Ratsuväensatula tukee ratsastajaa ja tuottaa olosuhdehyvitystä +2 Ratsastus-testeihin, joilla yritetään pysyä satulassa. Jos hahmo vaipuu tajuttomaksi istuessaan ratsuväensatulassa, hänellä on 75 %:n mahdollisuus pysyä satulassa (matkasatulassa mahdollisuus on vain 50 %).
Kulkuneuvot
Taulukko: Kulkuneuvot | ||
---|---|---|
Tavara tai palvelu | Hinta | Paino |
30 000 kr | | |
15 kr | 200 n | |
3 000 kr | | |
10 000 kr | | |
10 000 kr | | |
20 kr | 300 n | |
25 000 kr | | |
50 kr | 100 n | |
Airo | 2 kr | 10 n |
100 kr | 600 n | |
35 kr | 400 n |
Kaleeri
Tässä kolmimastoisessa laivassa on 70 airoparia, ja se vaatii kaikkiaan 200 hengen miehistön. Kaleeri on 130 jalkaa pitkä ja 20 jalkaa leveä, ja se voi kuljettaa 150 tonnia rahtia tai 250 sotilasta. Alukseen voidaan rakentaa vähintään 8 000 kr:n lisämaksusta keulapuskuri ja keulaan, keskilaivaan ja ahteriin kastellit, joissa on ampumakannet. Kaleeri ei voi liikkua kaukana avomerellä, vaan sen on pysyteltävä rannikon tuntumassa. Sen nopeus on noin 4 virstaa tunnissa, kun se on purjeissa tai soutajat ovat työssä.
Kärryt
Tämän kaksipyöräisen ajoneuvon eteen valjastetaan yksi hevonen (tai muu vetojuhta). Valjaat sisältyvät hintaan.
Lotja
Tämä 5075 jalan pituinen alus on 1520 jalkaa leveä, ja nelikulmaisella purjeella varustetun maston lisäksi siinä on muutama airopari. Aluksessa on 815 hengen miehistö, ja se voi kuljettaa 4050 tonnia rahtia tai 100 sotilasta. Sillä voi purjehtia aavalla merellä, mutta tasaisen pohjansa ansiosta se pääsee myös joille. Sen nopeus on noin 1 virsta tunnissa.
Pitkälaiva
Tässä 75 jalan pituisessa laivassa on 40 airoa ja vähintään 50 hengen miehistö. Pitkälaivassa on yksi masto ja nelikulmainen purje, ja se voi kuljettaa 50 tonnia rahtia tai 120 sotilasta. Sillä voidaan purjehtia aavalla merellä. Sen nopeus on noin 3 virstaa tunnissa, kun se on purjeissa tai soutajat ovat työssä.
Purjelaiva
Tämä suurehko ja merikelpoinen alus on 7590 jalkaa pitkä ja 20 jalkaa leveä, ja sillä on 20 hengen miehistö. Se voi kuljettaa 150 tonnia rahtia. Siinä on kaksi nelikulmaisilla purjeilla varustettua mastoa, ja se voi purjehtia aavalla merellä. Sen nopeus on noin 2 virstaa tunnissa.
Reki
Tämä jalaksilla varustettu kulkuneuvo voi liikkua lumella ja jäällä. Sen eteen on yleensä valjastettu kaksi hevosta (tai muuta vetojuhtaa). Vetämiseen tarvittavat valjaat sisältyvät hintaan.
Sotalaiva
Tässä 100 jalkaa pitkässä laivassa on yksi masto, mutta sitä voidaan liikutella myös soutamalla. Soutajia on 6080. Alus voi kuljettaa 160 sotilasta, joskaan ei pitkiä matkoja, koska siinä ei ole tilaa näin monen muonavaroille. Se ei voi liikkua aavalla merellä, vaan sen on pysyteltävä rannikon tuntumassa. Sitä ei käytetä rahdin kuljettamiseen. Sen nopeus on noin 2½ virstaa tunnissa, kun se on purjeissa tai soutajat ovat työssä.
Soutuvene
Tähän 812 jalan pituiseen veneeseen mahtuu kaksi tai kolme Keskikokoista matkustajaa. Sen nopeus on noin 1½ virstaa tunnissa.
Vankkurit
Tämä nelipyöräinen ja katettu ajoneuvo voi kuljettaa enintään neljä matkustajaa ja kaksi ajuria. Vankkurien eteen on yleensä valjastettu kaksi hevosta (tai muuta vetojuhtaa). Vetämiseen tarvittavat valjaat sisältyvät vankkurien hintaan.
Vaunut
Tämä nelipyöräinen ja kattamaton ajoneuvo on tarkoitettu raskaiden taakkojen kuljettamiseen. Vaunujen eteen on yleensä valjastettu kaksi hevosta (tai muuta vetojuhtaa). Vetämiseen tarvittavat valjaat sisältyvät hintaan.
Loitsut ja palvelut
Taulukko: Loitsut ja palvelut | ||
---|---|---|
Palvelus | Hinta | |
1 hr/virsta | ||
Langettajataso × 5 kr1 | ||
Langettajataso × 10 kr1 | ||
Langettajataso × 20 kr1 | ||
Langettajataso × 30 kr1 | ||
Langettajataso × 40 kr1 | ||
Langettajataso × 50 kr1 | ||
Langettajataso × 60 kr1 | ||
Langettajataso × 70 kr1 | ||
Langettajataso × 80 kr1 | ||
Langettajataso × 90 kr1 | ||
3 hr/päivä | ||
1 hr/päivä | ||
1 pr | ||
3 pr/virsta | ||
2 pr/virsta | ||
|
Toisinaan paras ratkaisu pulmaan on palkata joku muu ratkaisemaan se.
Laivamatka
Varsinaisia matkustajalaivoja on vain vähän, mutta moni rahtilaiva ottaa rahdin lisäksi muutaman matkustajan. Hinta on kaksinkertainen Keskikokoista suuremmille tai muutoin huonosti laivaan sopiville olennoille.
Loitsu
Taulukossa ilmoitettuun hintaan sisältyy vain se, että loitsija langettaa jonkin loitsun puolestasi. Oletuksena on, että menet itse loitsijan luo ja hän saa langettaa loitsun silloin, kun se hänelle parhaiten sopii (yleensä aikaisintaan 24 tunnin kuluttua, jotta hän ehtii alustaa kyseisen loitsun). Jos loitsijan pitäisi matkustaa jonnekin loitsua langettamaan, joudut neuvottelemaan asiasta hänen kanssaan ja perusvastaus on kieltävä.
Ilmoitettu hinta koskee loitsua, jolla ei ole maksullisia aines- tai kanavoijaosatekijöitä eikä KoP-maksua. Jos loitsulla on maksullinen ainesosatekijä, sen hinta lisätään ilmoitettuun hintaan sellaisenaan.
Jos loitsulla on maksullinen kanavoijaosatekijä (muu kuin jumalkanavoija), ilmoitettuun hintaan lisätään 1/10 kanavoijan hinnasta. Jos loitsulla on KoP-maksu, ilmoitettuun hintaan lisätään 5 kr jokaista menetettyä kokemuspistettä kohden.
Jos loitsulla on vaarallisia seurauksia, loitsija vaatii aina takeet siitä, että pystyt ja suostut maksamaan tällaisista seurauksista mahdollisesti aiheutuvat kulut (eikä ylipäänsä ole varmaa, että loitsija suostuu langettamaan moisen loitsun). Jos kyseessä on loitsu, joka kuljettaa langettajan ja hahmot pitkien matkojen päähän, joudut luultavasti maksamaan kahdesta langetuskerrasta, vaikket itse palaisikaan langettajan mukana.
Lisäksi täytyy muistaa, ettei kaikissa kylissä ja kaupungeissa ole loitsijaa, joka on kyllin korkealla tasolla langettaakseen vaaditun loitsun. Nyrkkisääntö on, että sinun on matkattava suureen kylään (tai sitä isompaan taajamaan) löytääksesi kohtalaisen varmasti loitsijan, joka pystyy langettamaan 1. tason loitsuja. 2. tason loitsut vaativat pienen kaupungin, 3.4. tason loitsut keskikokoisen kaupungin, 5.6. tason loitsut suuren kaupungin ja 7.8. tason loitsut metropolin. Edes metropolista ei löydy takuuvarmasti loitsijaa, joka pystyy langettamaan 9. tason loitsuja.
Palkkalainen, koulutettu
Ilmoitettu summa on tyypillinen päiväpalkka palkkasotureille, muurareille, käsityöläisille, kirjureille, vaununajajille ja muille ammatin hankkineille palkkalaisille. Summa on vähimmäispalkka; moni koulutettu palkkalainen tahtoo huomattavasti paremman korvauksen.
Palkkalainen, kouluttamaton
Ilmoitettu summa on tyypillinen päiväpalkka sekatyömiehille, kantajille, kokeille, palvelustytöille ja muille vähän koulutusta vaativien töiden tekijöille.
Tie- tai porttitulli
Vilkkailla, hyvin hoidetuilla ja tarkkaan vartioiduilla teillä peritään toisinaan tietullia, joka käytetään vartijoiden ja kunnossapidon kustantamiseen. Suurissa, muurien ympäröimissä kaupungeissa saatetaan vaatia tulijoilta ja lähtijöiltä (toisinaan vain ensiksi mainituilta) porttitullia.
Vaunukyyti
Taulukossa ilmoitettu hinta koskee kyytiä vaunuissa, jotka kuljettavat matkustajia ja kevyttä rahtia kaupungista toiseen. Kun matkustat vaunuilla kaupungin sisällä, pääset yleensä 1 pronssirahalla kaikkialle minne on tarve.
Viestinviejä
Tämä kattaa sekä ratsu- että juoksulähetit. Jos joku suostuu viemään viestin paikkaan, jonne hän on menossa muutenkin, hän saattaa vaatia vain puolet taulukossa ilmoitetusta summasta.
The text on this page is Open Game Content, and is licensed for public use under the terms of the Open Game License v1.0a.