Uudestisyntymä

Muutanta

Taso

Dru 4

Osatekijät

P, E, A, JK

Langetusaika   

10 minuuttia

Kantama

Kosketus                                                                      

Kohde

Kosketettu kuollut olento   

Kestoaika

Silmänräpäyksellinen

Laistoheitto

Ei ole; ks. teksti

Loitsunsieto

Pätee (vaaraton)

Tällä loitsulla voidaan herättää kuollut olento henkiin uudessa ruumiissa, mikäli olento on saanut surmansa enintään viikkoa ennen loitsun langetusta ja sen sielu on vapaa ja halukas palaamaan. Jos sielu ei halua palata, loitsu ei toimi. Palaamaan halukas sielu ei saa laistoheittoa.

Koska kuollut olento palaa uuteen ruumiiseen, kaikki sen vanhat vammat ja vaivat paranevat. Vanhan ruumiin kunnolla ei ole vaikutusta loitsun onnistumismahdollisuuksiin. Olento voi syntyä uudelleen, kunhan sen vanhasta ruumiista on jäljellä pienikin osa, mutta sen ruumiinosan, johon loitsu langetetaan, on täytynyt olla kuolinhetkellä kiinni olennon muussa ruumiissa. Loitsu muovaa sielun asunnoksi täysin uuden nuoren aikuisen ruumiin käsillä olevista luonnonaineksista. Tämä muovaustyö kestää 1 tunnin. Kun ruumis on valmis, loitsittu syntyy uudelleen.

Uudestisyntynyt olento muistaa valtaosan entisestä elämästään ja kyvyistään. Se säilyttää kaikki vanhat luokkakykynsä, valttinsa ja taitotasonsa. Sen luokka, perushyökkäyshyvitys, peruslaistohyvitys ja kestopisteet pysyvät muuttumattomina. Voimakkuus-, Ketteryys- ja Ruumiinkunto-arvot ovat osittain riippuvaisia uudesta ruumiista. Poista ensin loitsitun vanhat rotumuutokset (koska se enää kuulu entiseen rotuunsa) ja lisää tuloksena syntyviin kykyarvoihin alla olevat muutokset.

Loitsitun taso (tai kestonoppamäärä) laskee 1:llä. Jos loitsittu oli kuollessaan 1. tasolla, sen uusi Ruumiinkunto-arvo laskee 2:lla. (Jos olennon Ruk olisi tämän vähennyksen jälkeen 0 tai alle, olento ei voi syntyä uudelleen). Tätä tason, kestonoppien tai Ruumiinkunnon menetystä ei voida korjata millään keinoin.

On mahdollista, että muutokset loitsitun kykyarvoissa tekevät jatkamisen vanhassa hahmoluokassa vaikeaksi. Tällöin loitsitun kannattaa harkita ryhtymistä luokkayhdistelmähahmoksi.

Jos loitsittu on ihmisolio, uusi ruumis arvotaan alla olevasta taulukosta. Muille kuin ihmisolioille on laadittava vastaava taulukko olennoista, jotka ovat samaa tyyppiä kuin loitsittu oli kuollessaan.

n%            

Uusi ruumis

Vma

Ket

Ruk

01

Ohtohiisi

+4      

+2      

+2      

02–13

Kääpiö

+0

+0

+2

14–25

Haltia

+0

+2

–2

26

Halli

+4

+0

+2

27–38

Maahinen

–2

+0

+2

39–42

Hiisi

–2

+2

+0

43–52

Puolihaltia

+0

+0

+0

53–62

Puoliörkki

+2

+0

+0

63–74

Puolituinen

–2

+2

+0

75–89

Ihminen

+0

+0

+0

90–93

Kuontolainen

–4

+2

–2

94

Liskoväkeläinen      

+2

+0

+2

95–98

Örkki

+4

+0

+0

99

Troglodyytti

+0

–2

+4

100

Jokin muu

?

?

?

Tämä loitsu ei voi herättää henkiin olentoa, joka on muutettu epäkuolleeksi tai tapettu surmavaikutuksella. Elementaalit, rakennot, vierasoliot ja tuhotut epäkuolleet eivät voi syntyä uudelleen. Loitsu ei voi herättää henkiin olentoa, joka on kuollut vanhuuteen.

Uudestisyntynyt olento saa kaikki uuden muotonsa mukaiset kyvyt, mukaan lukien liikkumistavat ja nopeudet, kehopanssarin, kehoaseet, poikkeuskyvyt jne., mutta se ei puhu automaattisesti uuden muodon kieliä.

Uudestisyntynyt hahmo voidaan palauttaa alkuperäiseen muotoonsa toivomus- tai ihme-loitsulla.

Ainesosatekijä

Harvinaisia öljyjä ja voiteita, joiden arvo on vähintään 1 000 kr ja jotka levitetään olennon jäännösten päälle.


The text on this page is Open Game Content, and is licensed for public use under the terms of the Open Game License v1.0a.