Loitsutuntemus
(Äly)

Vain perehtyneille

Tämän taidon avulla voit tunnistaa loitsuja joko niiden langetuksen aikana tai myöhemmin.

Testi

Onnistut tunnistamaan loitsun tai taikavaikutuksen. Alla olevassa taulukossa on eri tehtäviin liittyviä Loitsutuntemus-testejä ja niiden vaikeusasteita.

Toiminto

Vaihtelee, kuten taulukosta käy ilmi.

Uusi yritys

Ks. taulukko.

Loitsutuntemuksen VA   

Tehtävä

13

Vartiokuvion tunnistus taianluvun avulla. Ei vaadi toimintoa.   

15 + loitsun taso

Loitsun tunnistus kesken sen langetuksen. (Sinun on nähtävä loitsun eleosatekijä tai kuultava sen puheosatekijä.) Ei vaadi toimintoa. Ei uutta yritystä.

15 + loitsun taso

Loitsun opettelu loitsukirjasta tai loitsukääröstä (mahdollista vain velhoille). Et voi yrittää opetella kyseistä loitsua uudelleen ennen kuin olet hankkinut Loitsutuntemukseen vähintään 1 tason lisää (ei auta, vaikka löytäisit tätä ennen toisen lähteen, josta loitsu on mahdollista opetella). Vaatii 8 tuntia.

15 + loitsun taso

Loitsun alustus lainatusta loitsukirjasta (mahdollista vain velhoille). Yksi yritys päivässä loitsua kohden. Ei vaadi ylimääräistä aikaa.

15 + loitsun taso

Tunnistat taikuuden paljastuksen avulla yhden näkemäsi esineen tai olennon auran koulukunnan. (Jos aura ei ole peräisin loitsuvaikutuksesta, testin vaikeusaste on 15 + puolet langettajatasosta.) Ei vaadi toimintoa.

19

Minkä tahansa tunnusmerkki-loitsun tunnistaminen taianluvun avulla. Ei vaadi toimintoa.

20 + loitsun taso

Langetetun ja jo voimassa olevan loitsun tunnistus. Sinun on kyettävä näkemään tai havaitsemaan loitsun vaikutukset. Ei vaadi toimintoa. Ei uutta yritystä.

20 + loitsun taso

Tunnistat taikakeinoin luodun tai muovatun aineen, esimerkiksi sen, että rautaseinä on luotu rautaseinämä-loitsulla. Ei vaadi toimintoa. Ei uutta yritystä.

20 + loitsun taso

Kirjoitetun loitsun (esimerkiksi loitsukäärön) tulkitseminen ilman taianlukua. Yksi yritys päivässä loitsua kohden. Vaatii täyskierrostoiminnon.

25 + loitsun taso

Loitsun tunnistus sen jälkeen, kun olet suorittanut laistoheiton kyseistä loitsua vastaan. Ei vaadi toimintoa. Ei uutta yritystä.

25

Taikajuoman tunnistus. Vaatii 1 minuutin. Ei uutta yritystä.

20

Symbolikehän piirtäminen ulottuvuusankkurin langettamiseksi taikapiiri-loitsuun. Vaatii 10 minuuttia. Ei uutta yritystä. Tämä testi suoritetaan sinulta salassa, jotta et tietäisi sen tulosta.

30 tai yli

Epätavallisen tai ainutlaatuisen taikailmiön ymmärtäminen, esimerkiksi taikapuron vaikutusten selvittäminen. Vaadittu aika vaihtelee. Ei uutta yritystä.

Muuta

Jos olet erikoistujavelho, saat hyvitystä +2 Loitsutuntemus-testeihisi, kun tutkit erikoistumiskoulukuntaasi kuuluvaa loitsua tai vaikutusta. Saat sakkoa –5, kun tutkit loitsua tai vaikutusta, joka kuuluu sinulta kiellettyyn koulukuntaan (ja eräät tehtävät, kuten kiellettyyn koulukuntaan kuuluvan loitsun opettelu, ovat sinulle mahdottomia).

Jos sinulla on Taikuudenlahjat-valtti, saat Loitsutuntemus-testeihisi hyvitystä +2.

Myötävaikutukset

Lisäksi eräät loitsut antavat taikuutta koskevaa tietoa, jos onnistut loitsun kuvauksen mukaisessa Loitsutuntemus-testissä.


The text on this page is Open Game Content, and is licensed for public use under the terms of the Open Game License v1.0a.