Usein kysyttyä


Mikä tämä oikein on?

Lohikäärmeen Luola on suomenkielinen fantasiaroolipeli, joka on tarjolla kaikille ilmaiseksi Internetissä. Se on suomennos englan­ninkielisestä System Reference Document -sääntökokoelmasta (SRD), johon pohjautuvat 2000-luvun suosituimmat roolipelit. Lohikäärmeen Luolan tekijöiden esikuvana on ollut sivusto nimeltä The Hypertext d20 SRD, jossa nämä säännöt ovat esillä Lohi­käärmeen Luolan tavoin kauttaaltaan hyperlinkitettyinä.

Mikä on roolipeli?

Roolipelit jaetaan kahteen pääryhmään, pöytäroolipeleihin ja liveroolipeleihin eli larppeihin.

Pöytäroolipeleissä, joihin Lohikäärmeen Luolakin kuuluu, pelaajat istuvat samassa huoneessa ja tuottavat kaikki pelin tapahtumat puheen ja mielikuvituksen voimin. Yksi pelaajista toimii pelinjohtajana, joka kertoo ja kuvailee pelimaailman muille pelaajille. Nämä puolestaan kertovat, mitä heidän "hahmonsa" eli kuvitteellinen edustajansa pelimaailmassa kulloinkin tekee.

Liveroolipelit ovat luonteeltaan pöytäroolipelejä näytelmälli­sempiä: pelaajat esittävät hahmojensa toiminnan itse kuin teatterissa ikään ja usein myös pukeutuvat rooliasuihin.

Tyypillisessä Lohikäärmeen Luola -pelissä pelinjohtaja suunnittelee jonkin fantasiamaailmaan sijoittuvan seikkailu­ympäristön, kuten rauniolinnan, merirosvosaaren tai muinaisen hautakammion. Hän laatii tästä ympäristöstä kartan ja täyttää sen säännöistä valitsemillaan (tai itse keksimillään) hirviöillä, ansoilla ja aarteilla. Pelaajat luovat itselleen fantasiahahmot – kuten kääpiötaistelijan tai haltiavelhon – ja ohjailevat niitä peli­maailmassa parhaan taitonsa mukaan. He voivat yrittää tehdä hahmojensa välityksellä jokseenkin mitä tahansa, ja seurauksena voi olla jokseenkin mitä tahansa. Toisinaan yrityksen onnistuminen ratkaistaan nopalla, toisinaan pelinjohtajan päätöksellä. Taitava ja hyväonninen seikkailija voi saada palkinnokseen kultaa, taikaesineitä ja uusia voimia, kun taas varomattomille tai huono-onnisille käy yleensä kalpaten.

Hirviöiden lisäksi pelimaailma voidaan kansoittaa kaikenlaisilla muillakin olennoilla, kuten kilpailevilla seikkailijoilla, ilkeillä linnanherroilla, valtakuntien tavallisilla asukkailla ja jopa jumalilla. Kun pelaajahahmot etenevät seikkailusta toiseen, heidän edesottamuksistaan voi kehkeytyä kokonainen jatkokertomus, jonka päähenkilöitä ovat he itse.

Laajempia kuvauksia roolipelien luonteesta on esimerkiksi Roolipelitiedotuksessa ja Wikipediassa. Suomalaisia roolipeli­aiheisia keskustelupalstoja ovat ainakin Pelilauta, Roolipelit.net ja Vanha linna. Suomalaisilla pöytäroolipelaajilla on myös suosittu Facebook-ryhmä.

Kuka tähän on antanut luvan?

SRD on julkaistu Open Game License -nimisellä käyttölisenssillä kenen tahansa hyödynnettäväksi ja muokattavaksi. Englannin­kielistä lisätietoa aiheesta on esimerkiksi täällä ja täällä.

Mitä täältä puuttuu?

SRD (ja siten myös Lohikäärmeen Luola) on luonteeltaan "käyttöohje", jossa on kuvattu vain pelin säännöt. Niinpä se ei anna varsinaista opastusta pelinjohtamiseen tai seikkailujen rakentamiseen eikä sisällä yksityiskohtaisia kuvauksia mistään fantasiamaailmasta. Tarvittaessa voit hankkia roolipelikaupoista täydennykseksi englanninkielisiä SRD:hen perustuvia pelikirjoja ja valmisseikkailuja, joita on julkaistu valtavat määrät. Tätä silmällä pitäen Lohikäärmeen Luolassa on sanasto, johon on koottu olennaiset pelitermit suomeksi ja englanniksi.

SRD ei myöskään sisällä tarkkoja hahmonluontisääntöjä eikä hahmon kehittymistä mittaavien kokemuspisteiden laskusääntöjä. Näistä asioista voit kysyä neuvoa esimerkiksi Pelilaudalta, missä käydään vilkasta keskustelua SRD-pohjaisista peleistä. Internetissä on lisäksi tarjolla erilaisia kokemuspistelaskureita, esimerkiksi täällä.

Mitä tänne on lisätty?

Lohikäärmeen Luolaan on lisätty täydentäviä lauseita ja selventäviä esimerkkejä kohtiin, joissa alkuteksti on jäänyt turhan vaikeaselkoiseksi. Lisäksi on oiottu joitakin alkutekstin virheitä ja sisäisiä ristiriitaisuuksia. Erityistä huomiota on kiinnitetty painisääntöihin, joita on selkeytetty ja laajennettu pelin suunnittelijoihin kuuluvan Skip Williamsin All About Grappling -artikkelisarjan mukaisesti.

Miksi täällä on käytetty omituisia mittayksiköitä?

Suomennoksessa on käytetty alkuperäisiä amerikkalaisia mittayksiköitä, jotta erikieliset säännöt olisivat yhteismitalliset ja Lohikäärmeen Luolaa olisi mahdollisimman helppo käyttää englanninkielisen pelimateriaalin kanssa.

Toinen syy on se, että metrijärjestelmään muunnetut mitat olisivat hankalia pelin laskutoimituksissa (esimerkiksi taisteluruudukon perusyksikkö on yksi 5 jalan ruutu – jos se muutettaisiin "1,5 metrin ruuduksi", etäisyyksien laskeminen olisi paljon vaikeampaa). Kieltämättä vanhakantaiset amerikkalais­mitat myös sopivat paremmin fantasiaroolipelin tyyliin.

Poikkeus tästä säännöstä ovat lämpötilat, jotka on muunnettu pyöristellen Fahrenheit-asteikolta Celsius-asteikolle.

Alle on koottu alkutekstissä käytetyt mittayksiköt, niiden suomennokset ja vastaavien suomalaisten mittojen muuntokertoimet.

Alkutekstin
mittayksikkö
(lyhenne)

Suomennos
(lyhenne)

Muunnettuna

cubic foot (cu. ft.)

kuutiojalka (j3)

0,028 m3

foot (ft., ')

jalka (j)

0,305 m

gallon

galloni

3,785 l

inch (in., ")

tuuma (tm)

2,54 cm

mile (m)

virsta (v)

1,609 km

miles per hour (mph)  

virsta tunnissa (v/t)  

0,447 m/s

ounce

unssi

2,96 cl / 28,35 g 

pint

pintti

0,473 l

pound (lb.)

naula (n)

0,454 kg

quart

neljännesgalloni

0,946 l

square foot (sq. ft.)

neliöjalka (j2)

0,093 m2

square yard 

neliöjaardi

0,836 m2

ton

tonni (t)

0,907 t

Täällä on virhe!

Todennäköisesti. Kun huomaat minkä tahansa virheen tai puutteen, onpa kyse sitten kieliasusta, hyperlinkityksestä tai säännöistä, ilmoita siitä ihmeessä osoitteeseen konttori at lohikaarmeenluola fi. Sivustoon liittyviin teknisiin kysymyksiin vastaa sivuston kehittäjä osoitteessa happolisko at lohikaarmeenluola fi. Muunkinlainen palaute otetaan vastaan ilomielin, ja terveisiä voi lähettää myös Lohikäärmeen Luolan Facebook-sivulle.